Katsoessani tänään nurse bettyä, palaili häilyvästi mieleeni eräs äidinkielen tunti taannoin lukiossa. Kaikkien piti kertoa mihin ammattiin he haluaisivat isona (kuinka omaperäistä!). Kun tuli oma vuoroni, empiessäni vähän, eräs poika ehti ilkikurisesti virnuillen heittää, että varmaan sairaanhoitaja.
Jotenkin tuli vaan mieleen, että liittyiköhän kyseinen kommentti ehkä siihen, että hiuksiltani saatoin kaukaisesti niinä aikoina muistuttaa nurse-betty-Reneetä. On ainakin vaikea kuvitella että olisin antanut itsestäni kovinkaan hoivaaja maista kuvaa...varsinkaan niinä aikoina koulussa, kun laahustin innottomana ja ehkä hieman tympääntyneen näköisenä koulun käytävillä (odottaen lähinnä lukion loppumista)...
No joka tapauksessa olin kommentista verisesti loukkaantunut! Ei ole tarkoitus mitenkään aliarvioida sairaanhoitajia, mutta se tuntui mielestäni jotenkin halventavalta (huomioon ottaen vielä jätkän äänenpainon ja mahdollisen dille-nurse-betty mielleyhtymän). Kun katseemme sitten myöhemmin kohtasivat erään hyvinkin teknillisen laitoksen huippuvaikeissa pääsykokeissa, koin mieltä ylentävää "what where you saying again..."-tyydytystä ja en voinut olla virnuilematta (vaikka en tietenkään päässyt laitokseen, ja hyvä niin!).
(Mikä muuten onkaan että tällainen tekninen hieno koulutus herättää arvostusta enemmän kuin varsin ihmisläheinen ja yhteiskunnalle elintärkeä hoitajan koulutus?)
No joka tapauksessa ajatukseni tässä takana oli, että miten onkaan hassua miten erilaisen kuvan ihminen voi toisesta saada puutteellisten faktojen pohjalta, esim. pelkästään tämän ulkoisten ominaisuuksien perusteella! Itse en esim. todellakaan voisi harkita sairaanhoitajan ammattia. Olen liian itsekäs, kärttyisä, välinpitämätön, laiska... enkä vaan ole kiinnostunut alasta.
Ajatellaan nyt bloginkin kirjoittamista. Tätä lukiessasi toden näköisesti juuri muodostat jonkin laista kuvaa sen kirjoittajasta, mutta kuinka todenmukaisen/kokonaisvaltaisen voit sen kuvan olettaa olevan, ottaen huomioon sinun ja minun subjektiiviset näkökulmat.
Hassua on miten myös oma minäkuvamme voi erota toisen saamasta kuvasta itsestämme, vaikka todistusaineistoa tällä olisi enemmänkin. Kämppikseni nauroi katketakseen kun kerroin tuntevani itseni hieman valheelliseksi kirjoitettuani työhakemukseeni, että olen iloinen ja reipas(hei come on! niin työhakemuksiin kirjoitetaan..!). En arvannut että olen niin epä-iloinen ja reipas! (Vaikka reipas ei kyllä todellakaan kuvaa mua kovin hyvin...) Myös siskoni kuvaili minua enemmän vakavan oloiseksi tyypiksi, kuin hersyvän iloiseksi persoonaksi. Itse olen kuitenkin pitänyt itseäni jokseenkin iloluontoisena. Johtunee lähinnä pään sisäisistä aivoituksistani - välillä revin huumoria vähän joka paikasta - jotka eivät sitten (onneksi) välttämättä välity ulkopuolisille.
No joo...nurse betty on muuten helvetin ärsyttävä leffa ja mitä raivostuttavin henkilöhahmo. Haluatteko muuten tietää mitä vastasin silloin äidinkielen tunnilla? Vastasin että toimittaja...vaikka en sillä hetkellä todellakaan halunnut tulla toimittajaksi! Vastaus ei kuitenkaan ollut ehkä niin epälooginen miltä vaikutti... Tällä hetkellä toimittajan ammatti ei mielestäni vaikuttaisi enää ollenkaan hullummalta ajatukselta, jos sellaiseen rahkeita olisi! No en kuitenkaan varmaan lue tarpeeksi, saati sitten kirjota tarpeeksi ja tarpeeksi hyvin...(vaikka nyt täytyy itsensä puolustukseksi ja egon pönkittämiseksi sanoa, että nämä blogi-kirjoittelut eivät todellakaan varmastikkaan ole parasta antiani!)
Eikä se sairaanhoitajakaan loppujen lopuksi ollut niin tuulesta temmattu ajatus: halusin nimittäin kakarana olla nimenomaan hoitsu!
jaa jaa...mikähän tän kirjotuksen pointti taas oli?
