Pähkäilyä...

Heräsin tänään aamulla klo 6.30 samaan aikaan kun kämppikseni tuli poikakaverinsa kanssa koulusta kotiin (kyllä! tulivat aamulla klo 6.30 oltuaan koko yön koululla työntouhussa!). Sitten molemmat nauroivat puoli tuntia sille kun toinen pieraisi... on ikävää että nyky-yhteiskunta ajaa ihmisiä piippuun jo opiskeluaikana! :) No olin laittanut herätyksen soimaan siihen aikaan joten en pahastunut. Itse valuin leppoisasti kouluun noin kymmeneksi...vähän myöhässä tietenkin! tein kaksi tuntia ryhmätyötä enkä jaksanut enää mennä sitä seuraaville tunneille.
nyt päädyin jotenkin tänne kirjoittamaan blogia...yritin ensin googlettaa tän blogin kun en muistanut minne olin sen kyhännyt...eikä se tietenkään onnistunut! Sitten löysin tänne erään kaverini blogin kautta (älyn riemuvoitto!).
Niin, aloitin tämän blogin jo ennen joulua mutta jotenkin sisältöä ei oo oikeen kertynyt... Muistuttaa ehkä kaukaisesti tilannetta kun joskus nuorempana aloitin kirjottamaan päiväkirjaa. En ikinä oikeen saanut mitään kirjoitettua ja lopetinkin ne aina melkein heti alkuunsa...musta ei tuntunut oikeen mielekkäältä kirjoittaa mitään, ellei se ollut jollekkin luettavaksi. Enkä oikeen tiennyt mitä sinne sitten kirjoittaa...

Jonkun mielestä vois (ehkä) olla kiinnostavaa miksi aloitin kirjoittamaan tätä juuri nyt... No ehkä mulla on jonkinlainen tilittämisen tarve elämästäni...tai sitten vaan turhauduin päämäärättömään haahuiluun kaupungilla ilman seuraa tänä tylsänä ja harmaana päivänä. Tavallaanhan tän vois kokea jotenkin seuralliseksi tapahtumaksi, kun kuvittelee että ehkä vielä joku lukeekin näitä tilityksiä...vaikka tällä hetkellä tuijotankin vaan yksin tietokoneen ruutua! (Pikkaisen nyt kuitenkin vähän tympäisee...)
No miksi sitten tunnen tarvetta tilittää? Noh...esim. toissapäivänä sanoin poikaystävälleni että ehkä pitäis erota...sanoin että tarvian vähän aikaa itsekseni (öh, klassista?)...me tultiin sitten siihen johtopäätökseen että otetaan pientä time-outtia ja pysytään kuitenkin ainakin ystävinä jos ei muuta, mikä on ihan hyvä koska nyt tuntuu että en lopullisesti haluisikaan erota (tyyliin niin ettei enää ikinä nähtäiskään!). Mutta miksi sitten sanoin niin jos en kuitenkaan halua sitä? Mietin vähän aikaa itekkin...enkä vieläkään saa selvää siitä mitä sitten loppujen lopuksi haluan!
No nyt tuntuu kuitenkin ihan hyvältä, vaikka sen jälkeen kun olin puhunut asiasta poikakaverilleni olinkin ihan paskana! Mua vaivaa kuitenkin ajatus siitä että oliko vika sittenkään itse siinä suhteessa, niinkuin aluksi ehkä ajattelin, vai johtuuko se siitä että en ehkä vaan yksinkertaisesti osaa elää suhteessa? Toi jälkimmäinen saattaa olla todennäköistä...
Tilanne on nyt kuitenkin aika avoinna niin en viitsi kuitenkaan huolia liikaa...

Noh... nyt tuntuu ehkä vähän alastomalta kirjoittaa tätä tänne...heti ekaa kertaa! hih hih! vaikka anonyymisti kirjoittaakin. Pienenä mun päiväkirja yritelmiä varjosti aina myös pelko siitä että joku kuitenkin löytää ne ja lukee ne...ja nauraa! (tää ei oo sitten mitään neuroottisuutta vaan mulla on uteliaat sisarukset!) siksi en uskaltanut kirjoittaa sinne mitään oikeesti merkityksellistä. Nytkin pelkään etten pysty vastustamaan kiusausta kirjoittaa asioista liian yksityiskohtaisesti, niin että ne on tutuille (tai vähemmänkin tutuille) tunnistettavissa. Toisaalta en kyllä keksi elämästäni nyt mitään niin hurjia paljastuksia että sillä ees olisi mitään väliä...(ellei kämppikseni halua välttämättä pitää pierujaan omana tietonaan!)
Ja hassusti muuten alkaa heti tarkastelemaan tekstiään kriittisellä silmällä kun tietää että joku ehkä lukee...vaikka onko sillä loppujen lopuksi niin merkitystä? tai noh...tottakai on! ja sitten taas ei... okei no ehkä parempi nyt lopettaa!